http://adayfulloffitness.blogspot.fi/

Uusi blogini löytyy jatkossa osoitteesta:

http://adayfulloffitness.blogspot.fi/

Tervetuloa lukemaan!

Tykkää Full of fitnesistä myös Facebookissa

Uusia tuulia treenirintamalla

Nyt oon kuulkaas tullu tän blogini kanssa siihen pisteeseen, että jotain on tehtävä. Musta tää on tälläsenään jotenki tylsä ja tympee. Oon täs ideoinu ja käyttäny tän blogihiljaisuuskauden hakien inspiraatioo mihin suuntaan tätä lähen viemään. Koska faktahan on se et blogata haluun edelleenki, mut miten, missä määrin, minkä nimen alla ja mille yleisölle jne nii se on täs mietinnässä :)

Nimi nyt tulee ainaki muuttumaan, se tässä varmaan kyllästyttää kaikkein eniten! :D Lukijat tietenki jatkossakin toivon säilyttäväni, ja uusia toki otan vastaan ilomielin :)

Mut tää nyt oli vaan tällänen tietoisku tähän väliin. Ja koska nyt treenirintamallakin on tapahtunut niin suuria mullistuksia. Otin huhtikuun alusta itselleni valmentajan, Johanna Koskisen ja liityin Team fitin upeaan porukkaan. <3 Parilla sanalla jos kuvaan, niin mitä treenaamiseen tulee niin ehdottomasti elämäni paras päätös tähän asti :) Tyytyväisempi en voisi olla. Mutta tästä valmennuksesta ja tulevaisuuden tavoitteista kirjoittelen ihan oman postauksensa. Toivottavasti uuden blogin nimissä, joten pysykääpä kuulolla! :) Siihen saakka morjesta ja aurinkoisia kevätpäiviä! :)

http://www.teamfit.fi/

Ja muistakaapa et Henna-Riikka löytyy myös Instagramista Hennariikk nimen alta :)

Elämä on opettanut minut hymyilemään

Oon tässä itsekseni viimeaikoina pohtinut (joo-o, tätäkin tulee harrastettua välillä vähän liiankin kanssa :D), mitkä asiat vaikuttaa siihen, että ihminen kokee itsensä iloiseksi ja onnelliseksi. Siihen että kokee olevansa elämäänsä niin tyytyväinen, ettei aihetta huoliin tai suruun ole. Siihen että voi vilpittömästi kadulla hymyillä tuntemattomille vastaantulijoille ja (minun tapauksessassani) myös silloin kuin vastaantulijoita ei ole. (Jep, kyllä vaan olen yllättänyt tästäkin itseni lukuisia kertoja :D) Tuntuu hassulta, mutta eipä sille minkään voi. ;)

Keittiöni valonlähde <3

Ja nyt te tietenki mietitte et eiks tää onnellisuusasia oo ihan plaaplaa ja jo-niin-käsitelty, oonhan tästä ennenkin kirjottanut jne. Ja kaiken lisäksi tää onnellisuusteema on koko ajan paljon tapetilla blogeissa ja mediassa. Mut älkäähän heti tyrmätkö, nimittäin yritän kuitenkin lähestyä tätä vähän eri kannalta. Toivottavasti ei jää yritykseksi. :D Katotaas saatteko tästä kopin ;)

Miks tää asia mua (taas) mietityttää niin... (tässä kohtaa ajatus katkeaa... Niin hienona ja kirkkaana kun se ajatus päässä onkin, niin kokeileppa kirjottaa se sama ylös, vieläpä niin et muutkin tajuaa!) Kuten kaikki tietää iloisuus ja onnellisuushan ovat täysin luonnollisia asioita ihmisille. Miusta jopa luonnollisempia kuin alakuloisuus ja onnettomuus. Yleisyys sen sijaan ei ole; ympärillämme on paljon ihmisiä, jotka eivät voi niin hyvin. Muiden tilanteeseen en lähde tästä nyt sen enempää ottamaan kantaa, koska haluan keskittyä (tässäkin asiassa) vain itseeni ;)

Yhtä hymyä :)

Nojoo, tästä me päästäänki nyt (aasinsiltaa pitkin) siihen et jos nää onnellisuusjutut on tuikitavallisia asioita niin miks mä silti mietin asiaa. Voin nyt kertoo teille, ettei asiat oo aina ollu näin. En mä aina oo ollu tällänen ku minkä kuvan saatte sieltä ruutujenne takaa. Iloinen ja huoleton. En mä aina oo hymyilly menemään tuolla kadulla eikä miulta myöskään oo tultu kysymään et miks oon niin ilonen koko ajan. En vaikka nykyään luettekin täällä mun blogissa postausta toisen perään, jotka on iloista hehkutusta milloin mistäkin asiasta. Elämä on heitelly, ollu vastoinkäymisiä. En oo aina tienny mitä haluun elämältä. Nyt uskon et tiedän.

Huom! Ja ne, jotka mua on salilla nähny, saattaa miettii että ei toi ainakaan salilla koskaan hymyile. Se on totta. Treenatessa keskityn jopa niinkin paljon, et jotkut on kommentoinu mua vakavaksi tai jopa vihaiseksi (ja kuten joku saatto viime postauksesta kattoo niin jopa vaarallisennäköinen voi ilmeisesti tulla kyseeseen :D). Voin nyt kuitenki paljastaa, että en oo mitään näistä. :D Käytän vaan ilmeisesti voimavarani niin intensiivisesti treenattaviin lihaksiin ettei kasvoille riitä enää energiaa sillä hetkellä :'D Joten pelko pois!

En oo pahemmin menneisyydestäni tänne kirjottanu. Oon eläny kaiken kaikkiaan aika värikkään elämän. Ja mun elämä on ollu myös hyvin erilaista, riippuen siitä missä oon millonki asunu ja kenen kanssa oon aikaani viettäny. Oon alottanu monta kertaa puhtaalta pöydältä. Useat näistä fresh starteista on liittyny parisuhteisiin ja niiden päättymiseen, muuttoon tai uuden elämän aloittamiseen (lue treenaamisen aloittaminen). Mut koen kuitenki kaikki nää muutokset (vaikka kaikki niistä ei sillä hetkellä niin iloisia ole ollutkaan) tärkeiksi ja uskon et niiden on pitänyt tapahtua, et oon nyt tässä näin ja voin iloisella mielellä miettiä elämääni taaksepäin ja kirjoittaa onnellisuudestani. Koen et pääasia on et oon eläny, tehny asioita rohkeesti, kokeillu ja erehtynytkin, oppinut virheistäni.

Viimesin pöydänpuhdistus tapahtu nyt kun muutin eri paikkakunnalle. Oon saanu osakseni tähänki liittyen paljon ihmettelyy. Et miten voi tollai vaan lähtee ja jättää kaiken vanhan, ystävät, tutut ja sukulaiset entiselle asuinpaikkakunnalle ja lähtee vaa kylmän viileesti. No hyvinhän sitä voi, jos kyseessä oon minä! :D Ja siis tottakai mulla on ikävä niitä ihmisiä! On jopa päivittäin! Mut kun toisaalta oon sellanen ihminen joka kaipaa seuraa, mut myös paljon omaa aikaa, niin en myöskään heidän kanssaan jatkuvasti ollut läsnä, vaikka asuttiin samalla paikkakunnalla. Ja nyt kun asun täällä ja välimatkaa on, koen et he ovat samalla tavalla mun elämässä. Näen heitä harvemmin, mutta ei he mihinkään katoa, ja ovat aivan yhtä tärkeitä!

No mites tää nyt sit liittyy mihinkään. Niin ehkä tää mun iloisuus kumpuaa sieltä, et oon tehny elämässä valintani itse. Oon kuunnellu itseeni ja tehny niin kun sydän sanoo. Joku vois aatella et aika itsekästä. No onhan se joo sitäkin, mutta loppujen lopuksi ainoa ihminen jonka kanssa sun täytyy elää ja olla täysin sinut olet sinä itse. Ja jos ei oo itelle rehellinen ja tee niitä valintoja jotka itsestä tuntuu tärkeiltä ja hyviltä niin vaikeepa siinä on olla täysin sydämensä kyllyydestä onnellinenkaan. Tää on mun mielipide, muut olkoon mitä mieltä vaan. Muutin tänne puhtaasti työn perässä. Päätin ja valitsin et meen sinne missä mun työ on. Se työ jota haluan tehdä. :) Olen valtavan onnellinen että sain tämän mahdollisuuden, sillä rakastan nykyistä työtäni.

Ja kyl mä voisin myös aatella et oon löytäny onnen. Ei se oo kävelly mua vastaan missään, enkä sitä oo etsimällä etsinyt, enkä oo myöskään (enää nykyään) hakenu sitä toisista ihmisistä. Oon oivaltanu et se lähtee puhtaasti itsestä. Et kun ihminen on sinut itsensä kanssa, rehellinen itselleen, viihtyy myös omassa seurassaan, pystyy tekemään itsenäisiä päätöksiä ja huolehtii itsestään niin aika varmasti onnellisuuskin on taattu. Ja jos ei vielä näillä irtoa niin lähtökohdat on ainakin kunnossa. Mut ei tätä asiaa voi opettaa, ei neuvoa tai opastaa muille, vaan jokaisen pitää kokea tää oivaltaminen itse.

Mitä lie oon sanonu ku Anna vähän kyseenalaistavan näkönen :D
Harvinainen yhteiskuva sinänsä, ettei kumpikaan hymyile! :D Ollaan me kyl sellanen parivaljakko! ;'D <3

Onnea onnen löytämiseen toivottelee iloinen Henna-Riikka! :) Viikon vinkki: hymyile viikon verran kaikille vastaantulijoille, huomaat näkeväsi iloisia ihmisiä enemmän kuin koskaan ennen! ;)

"Hymy jonka annat palaa aina luoksesi."

Ens postauksessa paljastan miun treenihistorian suurimman mullistuksen, 

joka vaikuttaa paljon tulevaisuuteen! 

Mut pidän vielä teidät toistaiseksi jännityksessä. Palataan ;) 

(Oon huisin innoissani! ;))

Hurjaa pumppia ja kulunutta treeniviikkoa kuvina

Heissan! Tässäpä taas yksi treeniviikko pyörähtänyt kohta ohitse. Edessä olis vielä huominen selkä-pohjepäivä, jota odottelenkin jo innolla. Näin hienon treeniviikon päätteeksi ei lempparitreeni voi muuta kuin onnistua! 

Nyt täytyy kyllä heti alkuun iloita myös teidän kanssa eilen kokemaani onnistumista treenien suhteen. Olkapäätreeni meni paremmin kuin hyvin, uskomaton flow oli koko treenin ja mikä pumppi! En tajuu. Olkapäät näytti omaanki silmään just siltä ku pitääki. Pakko oli mennä alakerrassa treenaavalle Annalle hehkuttamaan tätä fiilistä. Pitihän tää hetki toki ikuistaa myös kameralla. :D

Ja vaikka tollanen pumppi onkin ohimenevää, on se aina jotenki niin hienoa. Se kun voi kattoo itteensä peilistä silleen tyytyväisenä. Kyl te tiedätte. Sit on kans välillä niitä päiviä kun kädet tuntuu ihan spagetilta eikä lihaksissa oo mitään painetta. Mut noihin vaikuttaa niin moni asia, kuten se miten paljon on juonut vettä päivän aikana, miten hyvin ja oikea-aikaisesti mitäkin on syöny ja tietenki miten hyvin saa treenin luistaa.

Ilmekin kohillaan ja silleen :D

Kuten näistä kuvistakin on huomattavissa, olkapäät on ollut poikkeuksellisen vastaanottavaiset viimeaikoina treenille. Mitä lie oon tällä kertaa tehny oikein tai jättäny tekemättä, mutta kyllä tän hetkiseen tilanteeseen oon jopa itse tyytyväinen. Olkapäät kun on ollut minulle jo pidemmän aikaa sellainen kohde, johon olen halunnut panostaa - ja tietenkin myös toivonut panostuksen näkyvän. Ja näin on nyt sit myös käynyt. 

Oma päivänsä olkapäillä on ohjelmassani ollut jo pidemmän aikaa. Se varmaan vaikuttaa, mut voi myös olla että liikkeet on valikoitunut oikein salin vaihdoksen myötä. Ja mitä jo aiemmin kerroin, niin nykyisin se tuntuma vaan on jostain syystä niin paljon parempi. Olen myös erityisen tyytyväinen Ykkösen tarjoamiin laitteisiin joilla olkapäät saa kyllä aivan varmasti tuleen.

Tuo ylin kuva sai kavereilta (joita en yli kuukauteen oo muuton takia nähny) kommentteja et oon hurjasti kehittyny viimenäkemästä. Hurjaa kehitystä ei tietenkään itse huomaa, mutta jotain kuitenkin. Jännä mitä kuukaudessa voikin saada aikaan :)

Eilinen olkapäätreeni meni kutakuinkin näin:

Olkaprässi

Pystypunnerrus käsipainolla yksi käsi kerrallaan

Pystysoutu taljassa

Takaolkapäät taljassa köysillä

Vipunostot eteen, sivuille ja takaolkapäille

Takaolkapäät peckdeck

Epäkkäille: olankohautus ja -pyöräytys käsipainoilla

Olen huomannut että pystypunnerruksen tekeminen seisten yksi käsi kerrallaan toimii itselläni erityisen hyvin. Liikkeeseen tulee sopivan pitkä liikerata ja se tulee tehtyä huomattavasti puhtaammin ja kontrolloidummin kuin esimerkiksi istuen. Pienellä polven joustolla saa hieman avustettua liikettä ja näin painoakin saa enemmän kuin istualtaan. Myös ison painon käyttö yksin ilman avustajaa on helpompaa seisten kuin istuen ja tekemällä juuri yhden käden kerrallaan.

Prässiä sammakkoasennolla! :D

Prässissä on lukemattomia erilaisia variaatioita, mutta suosituimmat itselläni on yllänäkyvä sammakkoasento, jossa siis kantapäät on yhdessä ja jalkaterät osoittaa ulospäin. Tää vie rasituksen täydellisesti etureisille. Monesti teen superina kahta eri jalka-asentoa prässissä. Ja lopputuloksen tietenkin arvaatte. Kävely on sen setin jälkeen vaikeaa. :D

Prässissä suosin myös yhden jalan treenaamista kerrallaan. Näin varmistuu yhtäläinen rasitus molemmille jaloille. Itse saan myös tuntuman vielä asteen verran paremmaksi ja liikeradan hieman pidemmäksi treenamalla yhden jalan kerrallaan niin että jalkaterä on kutakuinkin prässilevyn keskellä. Toisinaan treenaan myös prässiä leveällä asennolla, ja jalkaterät ovat silloin prässilevyn ylänurkissa. Ja tästähän se takapuoli sitten tykkää erityisesti! :D

"Anna kiltti, ota nyt äkkii se kuva, tää painaa!" :D

Tän jälkeen en enää yhtään ihmettele niitä, jotka on kommentoinu et näytän vihaselta salilla. Enkä pelkästään vihaselta mut näköjään myös pelottavalta! Sori kaverit, oon kuitenki ihan kaikkee muuta kun vihanen tai pelottava! :D

Jalkatreenin päätteeksi ihanaiset askelkyykkyhypyt!

Jalkatreenin päätteksi teen vielä useasti erilaisia hyppyjä. Millon ihan basic-kyykkyhyppyjä ja millon sit noita kuvassa näkyviä askelkyykkyhyppyjä. Hypyt jotenki ihanasti klousaa jalkatreenin. Ja oonpa jostain lukenu et niitä kannattais suosia muutenki. Hypyt vahvistaa luita ja niveliä. Niillä on myös positiivinen vaikutus palautumiseen etenkin jalkatreenin päätteeksi. Estää muistaakseni nesteiden keräytymistä lihaksiin ja jotaki sellasta. :D

Nyt sitä kyykkyä!

Annan näkeminen ilahduttaa aina kuten kuvasta näkyy! :)

Ja vähä lisää kyykkyjä!

Tästä takareisille...

...Ja etureisille!

Jalkatreenin lopputulos :)

Kyl on kiva kirjottaa postausta johon saa näin paljon kuvia! Kiitos kuuluu tietenkin Annalle, joka on niin useasti tälläkin viikolla sattunut samaan aikaan treenaamaan. On siis monestakin syystä loistavaa että hän sai töitä ja treenaa nykyisin pilkälti samoihin aikoihin kuin minä! :) 

Tulevaisuudessakin siis paljon treenikuvia luvassa molempien blogeissa! ;) Pysykäähän kuulolla :)

Meikeissä salille. Turhamainen, huomionhakuinen pimu vai luonnollinen oma itsensä?

Oon mietiskelly paljon ja kans lukenu hyvinkin eriäviä mielipiteitä meikit kasvoilla treenaamisesta. Usein ihmiset pohtivat onko siitä haittaa. Itse olen treenannut aina meikit kasvoilla. En ole kokenut koskaan sitä ongelmaksi. Eikä myöskään ole koskaan tullut mieleenkään pestä arkimeikkiä pois ennen salille menoa. Miksi niin tekisin?

Millaisen kuvan tämä sitten antaa minusta? Tuskin kukaan kuvittelee (toivottavasti ei) että meikkaan vartavasten salia varten? Uskoisin tai pikemminkin toivoisin ihmisten kuitenkin ymmärtävän, että esimerkiksi maanantai-iltana klo 17 aikaan tapahtuvaa treeniä on monella meikatulla naisella mitä suuremmalla todennäköisyydellä edeltänyt työpäivä. Töissä puolestaan edustetaan työnantajaa ja luodaan kuvaa yrityksestä, mistä johtuen ainakin omasta mielestäni on syytä näyttää huolitellulta ja siistiltä. Tähän, ainakin itselläni, myös meikkaaminen olennaisesti liittyy.

Työaamuna. Tällä naamalla mennään myös salille. :)

Miksi sitten en pese meikkejä pois ennen treeniä? En yksinkertaisesti näe mitään syytä tehdä niin. Kuten olen jo aiemmin kertonut, olen siitä onnellisessa asemassa, että treenatessa, eikä juuri muissakaan olosuhteissa, ei edes saunassa(!) kasvoni hikoile. Selkä ja rinta sen sijaan saattavat olla hiestä märkänä, mutta siihenpä minun hikoilu sitten jääkin. Hikeä saattaa pukata jopa niin että se valuu norona pitkin selkää. Ja näin toki kuuluukin tapahtua. Kasvot kuitenkin säilyvät normaalina poskien punoitusta lukuunottamatta. :) Ja koska meikkini on kyvyt, eikä sisällä esimeriksi raskaita öljypohjaisia, ihohuokosia tukkivia tuotteita, ei ihoni ole meikit kasvoilla treenaamiseen reagoinut yhtään milläänlailla.

Joskus eräs ystäväni kysyi, olenko vasta menossa treenaamaan. Vastasin ihmetellen, että en suinkaan. Olin juuri tulossa rankasta jalkatreenistä. Oloni oli hieman hämmentynyt. Eikö treeni tosiaan näy minusta mitenkään? Päätin, ettei se haittaa. Pääasia että treeni on mennyt perille, olen antanut kaikkeni ja vielä vähän enemmän, näkyi tämä sitten naamasta tai ei. Loppujen lopuksi olen aika iloinen asiasta. Voin jatkaa elämääni normaalisti myös treenin jälkeen. Jos minulla on menoja sen jälkeen, korjailen meikkiä korkeintaan hieman, ja näytän taas täysin siistiltä.

Treenin jälkeen lähdössä johonkin, muistaakseni tyttöjen kanssa kahville. Hieman meikkien korjailua ja menoksi!

Olen myös blogeissa törmännyt hyvinkin kärkkäisiin mielipiteisiin salille meikkaamisesta. Milloin haukutaan meikkipelleiksi ja bimboiksi ja ties miksi. Ymmärrän, ja myös itseäni ihmetyttää henkilöt jotka meikkaavat esim. pukuhuoneessa ennen treenin aloittamista. Siis niin että salille saavutaan täysin ilman meikkiä ja sitten vasta meikataan. Korjailu on toki asia erikseen, ja on mielestäni ihan aiheellista, jos esim. on tullut räntäsaateesta ripsarit poskilla. :D Mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Mielestäni meikattujen treenaavien naisten moittiminen on typerää. Ja ihan valehtelematta minusta on kyllä kivempi ja täysin luonnollista, että ihmiset ovat myös salilla sellaisia kuin ovat luonnostaan muissakin sosiaalisissa ympäristöissä. Toki myös käänteisesti he, jotka eivät normaalistikaan meikkaa!

Normipäivä :)

Treenaavien naisien suosiossa ovat nykyään toki myös kestomeikit kuten pigmentoinnit, ripsien ja hiusten pidennykset, solarium ja mitä näitä nyt onkaan! Itse en ole lähtenyt tähän leikkiin alkuunkaan mukaan. En yksinkertaisesti uskalla. Tunnen itseni, ja tiedän kuinka helposti jään koukkuun juuri tämän tyylisiin juttuihin. :'D Miltä tuntuisikaan omistaa tuuheat, pitkät, kauniit ripset, jotka olisikin käden käänteessä tipotiessään? Eihän siihen voisi tottua. Näin kierre olisi valmis, joka pahimmassa tapauksessa veisi myös omat (mielestäni luonnollisestikin kauniit) ripseni mennessään. Ei sillä, onhan esim. tekoripset valtavan kauniit! Ja ihailenkin niitä monien kasvoilla. Salaa tietenkin myös haaveilen omistavani itsekin sellaiset, mutta palaan tähän ajatukseen (onneksi) kerta toisensa jälkeen. Muille ehkä, mutta ei minulle. :)

Mites sitten esim. tänään sunnuntaina, jolloin töitä ei luonnollisesti ole, eikä sen mukanaan tuomaa edustamista. Onko väärin olla myös sunnuntaina huoliteltu? Ei suinkaan. Treeni on vain yksi osa päivääni ja tapahtuu joustavasti muiden asioiden lomassa. Saatan käydä kaupungilla, hoitaa asioita, tavata ihmisiä jne. Haluan näyttää siistiltä ja tuntea oloni huolitelluksi. Siksi meikkaan myös sunnuntaina. Salille saavun meikit kasvoilla, mutta en suinkaan ole meikannut treeniä, vaan elämää varten. Se on osa minua, osa persoonaani, olinpa sitten missä tahansa.

Mistä tämä miekkiteema nyt sitten hyppäsi esiin, niin pohdiskelin Pian blogissaan esillenostamaa kauneusteemaa hieman pidemmälle. Mitä tekemistä meikkaamisella ja kauneudella on keskenään?

Tämän lisäksi selailin aamun markkinoiden puuteritarjontaa. Haluan että meikki näyttää suht luonnolliselta, eikä esim. kasvojen iho saa näyttää liian meikatulta, naamarimaiselta, vaan haluan sen olevan kuulaan ja elinvoimaisen näköinen. Tämä tietty asettaa myös meikkipohjalle kovat vaatimukset. En myöskään jaksa lisäillä päivän mittaan meikkiä tai korjailla sitä erityisemmin, joten meikin tulisi luonnollisesti myös kestää.

Olen tähän asti ollut vannoutunut Lumene Touch Of Radiance Matta Meikkipuuterin käyttäjä, mutta nyt mietin kovasti Lumenen CC Color Correcting Puuteria. Ei sillä, että edellisessä meikkipuuterissa jotakin vikaa olisi, pikemminkin se on täydellinen tuote. Mutta tiedättehän tunteen kun haluaisi jotain vaihtelua, ja päässä on ajatus voisiko joku muu tuote kuitenkin täyttää toiveesi vielä hieman paremmin. Markkinoinnin onnettomana uhrina näitä ajatuksia syötetään minulle myös alitajuntaisesti. Kieltäydyn hölväämästä kasvoilleni enää (toivon mukaan koskaan) mitään meikkivoidetta, se on mennyttä aikaa. Siksi meikkipuuterien löytäminen on ollut meikkaushistoriani suurin löytö :D

Laittakaapas kommenttia tulemaan, mitä mieltä te olette, saako nainen treenata meikit kasvoilla? Treenaatteko itse meikit kasvoilla? 

Välittyykö meikatusta treenaajasta jotenkin turhamainen fiilis?

Taas ruoka jossa ei ole päätä eikä häntää. Varoitus: Ei kulinaristeille!

Hellurei! Edellisestä ruokaohjepostauksestani inspiroituneena, päätin nyt sitten ihan oikeasti laittaa ruokaa. Mutta älkääpä liikaa innostuko. Monen mielestä tässä ohjeessa ei ole mitään järkeä.

Valmis "lettu".

Vinkastaneen makuaistini ja outojen mieltymysteni vuoksi voin kuitenkin valehtelematta ja täysin rehellisesti väittää pitäväni aikaansaannoksestani. Miksipä en? Loppujen lopuksihan kyse on täysin samoista raaka-aineista, mistä nyt mikä tahansa ateriani koostuu, mutta hieman eri olomuodossa. Onko tämä nyt sitten parempi olomuoto kyseisille raaka-aineille, niin siihen en lähde ottamaan kantaa. Jokainen luokoon oman käsityksensä asiasta. Niin ja puhukoon kuvatkin puolestaan :D

Tässä nyt kuitenkin resepti sen varalta, että joku siellä ruudun toisella puolella kieli pitkällä haaveilee tällaisen luomuksen koristavan myös omaa lautastaan. Simppelisti se menee näin:

• Vaaleaa soijarouhetta
• kananmunan valkuaisia
• kokonainen kananmuna
• haarukalla muussattua haudutettua parsakaalia
• kesäkurpitsaraastetta
• omenaraastetta
• inkivääriä
• piparkakkumaustetta(!)
• paistamiseen rypsiöljyä

Sotke kaikki ainekset keskenään. Vispaa haarukalla velliksi ja iske pannulle paistumaan. Paista (älä polta niinkuin minä tein) MIEDOLLA lämmöllä kunnes lettu on sen verran kiinteä, että sen siirtäminen pannulta lautaselle on edes jossain määrin mahdollista. HUOM! Letusta on turha odottaa mitään basic-venhnäjauholetun näköistä luomusta. Soossikin on tässä tapauksessa kunniamaininnan arvoinen suoritus.

Ja tää nyt sit kaiken kukkuraksi on minun mielestä makea lettu. Ihan vois vetää vaikka kahvin kaverina. Moni mieltää kesäkurpitsan ja parsakaalin suolaisen aterian raaka-aineeksi, mutta ajatelkaapas tarkemmin. Miks sen pitäs olla niin? Eikö ne makeaan käy ihan yhtä hyvin? Omena riittää viimeistelemään makean makunautinnon!

Ja ah. Noi mausteet! Kaiken kruunaa ihanainen joulun tuoksu, jonka pannulla käristyvä piparkakkumauste saakaan aikaan. Ja näin voi käden käänteessä joulun tuoksuista nauttia myös tälleen maaliskuussa. Kätevää, eikö? :D

Mikäli tästä aiheesta joku nyt kovasti innoistui ja otti kopin niin vinkkinä mainittakoon, että Annan blogista voi käydä kurkkaamassa vähintäänkin yhtä idearikkaita ja oivaltavia ruokaohjeita ;) Kyllä se vaan kuulkaas taitaa niin olla, että ruoka on laittamatta paras! :D Vai miten on Anna, millon soitetaan jollekin mediayhtiölle oisko tilausta extreme-kokkiohjelmalle? :'D

Ei muuta kun kokkailemisiin! ;)

"Taikina"

Paistaminen. Vai pitäskö kuitenki sanoo käristäminen?

Viikonloppufiiliksiä astetta vanhemman Henna-Riikan silmin

Vaikka eletään jo keskiviikossa palaan hetkeksi menneeseen viikonloppuun. Rentoa menoa. Kuitenkin tapahtui kaikenlaista.

Nyt ollaan taas astetta vanhempi (toivottavasti myös vahvempi). Mitä toi ikä nyt merkkaa mulle, niin voin kertoo että ei yhtikäs mitään. Joskus sitä erehtyy miettimään liikaa, että mitä missäkin iässä olis pitäny saada aikaan, mitä muut mun ikäset tekee ja miten ne elää. Äh, mä oon niin ite jotenki kyllästyny siihen ajatukseen. Miks pitäs asettaa jotain ikäsidonnaisia tehtäviä ja tavoitteita? Eiks tärkeintä ole et elää just sellasta elämää et voi itse siitä nauttia ja olla onnellinen?

Synttäreiden kunniaksi postiluukusta kolahti kaksi pakettia. Ajatella, miten paljon pienikin muistaminen voi aiheuttaa iloa. Joku muistaa ja ajattelee juuri minua.

Vielä maanantaina kotiin tullessakin eteisessä odotti kuori. Mitä kummaa? Rakas ystäväni Joensuusta oli laittanut kortin, itsetehdyn sellaisen. Kortissa oli tekstiä, jonka sai loppuviimein lukea kyyneneet silmissä. Voiko ihanampaa yllätystä olla? Taas vaan voi todeta ja huokaista... ystävät, olette niin tärkeitä ♡

Perjantaina olo ei vielä ollut näin onnekas. Painoi viikolta mukaan tarttunut väsymys useammankin päivän ajalta ja fiilis alkoi perjantai-iltana olla jo melko kurja. Kokeilin miettiä mikä vetää mielen matalaksi, kun kaikkihan on paremmin kuin hyvin. Silti olo oli apea. Tulin siihen tulokseen että olin vain yksinkertaisesti niin väsynyt. Univelkaa oli kerinnyt kertyä useamman reissupäivän johdosta useammalta viikolta. Kuuden tunnin yöunet, ne eivät vain riitä minulle palautumiseen.

Olin myös kerinnyt unohtaa miltä kunnon väsymys tuntuu. Kuukauden jonka kerkisin elää vailla sen kummempia rytmejä ja tarkkoja aikatauluja viettäen kaiken kaikkiaan suht rentoa elämää ja yöunien ollessa poikkeuksetta vähintään 8 tuntia, en joutunut paljon väsymyksestä kärsimään. Kroppa kerkisi tottua tähän, kerkisin unohtaa mitä kunnon väsymys voi olla.

Viikonlopun aikana vedettyjen pitkien unien myötä ja muutenkin rennon olemisen seurauksena olo parani kohisten. Huvitti seurata miten lauantaiaamuna olin jo iloinen, mutta sunnuntaiaamuna suorastaan riemuissani. Elämään palasi ilo, kaikki tuntui olevan taas niin älyttömän hyvin. Tiedätte tunteen :)

Mutta unet ei ollut ainoa asia, joka viikonlopusta teki niin spessun. Yllättäen asialla olivat taas ystävät ;) Treffasin Koffarissa Annaa ja Satua. Satua en ollutkaan ennen vielä tavannut eikä muutenkaan olla kauaa vielä tunnettu bloginkaan kautta. Mukava oli häntäkin livenä tavata ja päästä hieman tutustumaan :) vaikutti oikein symppikseltä ja mukavalta ihmiseltä.

Treenienkin osalta viikonloppu oli oikein antoisa. Lauantaina kävin heittämässä selkätreenin, josta on nyt uuden salin myötä muodostunut jostain syystä lempparini. Ilo on treenata, kun treenipainot kohoavat taas mukavaa vauhtia, kiitos lisääntyneen energian.

Jotenkin tuntuu vaan tuolla Ykkösellä, että niillä laitteilla liikkeet menee oikeaan osoitteeseen paljon paremmin. Tuntuma on parempi ja tekeminen tuntuu tehokkaammalta. En tiedä onko tämä vaan henkimaailman juttuja, vaikuttaako oma fiilis vai voiko laitteissa tosiaan olla niin suuria eroja?

Laitteet ovat eri valmistajien kuin aiemmilla saleillani, mutta en sitten tiedä, mikä mahtaa perimmäinen syy tämänkertaiseen flowhon olla. Keskitynkö vaan tekemiseen enemmän? Onko laitteet vähemmän avusteisia? Vai vaikuttaako kenties joku muu juttu? Oli miten oli, niin en toki valita! Juuri tätä tuntumaa olen kaivannut.

Sellaista elämänmenoa tällä kertaa. Nyt taas pirteänä matkalla Helsinkiin. Reipasta keväistä päivää kaikille! :)

Kiitos kaffehetkestä!

Tytsyt :)

Tällainen hieman nuutuneen näköinen matkustaja löytyi  tänään Helsingin aamujunasta. :D